keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Elkää tapelko!

Minä en tykkää riidellä. Mielestäni se on täysin turhaa, syö energiaa eikä johda yhtään mihinkään. En halua huutaa ja paiskoa tavaroita, sortua henkilökohtaisuuksiin ja solvauksiin tai iskeä arkoihin paikkoihin. Jos jokin nakertaa minua toisessa ihmisessä, on kaikista paras istua alas ja selittää, mikä nyppii. Sen ei luulisi olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa kahdelle aikuiselle ihmiselle. On kakaramaista kiukutella, harrastaa mykkäkoulua, räyhätä ja dramatisoida asioita. En myöskään tahdo kasvattaa kaunoja ketään kohtaan, vaan mieluummin selvitän asian pikimmiten ja sanon suoraan jos olen loukkaantunut, vihainen tai jostain näreissäni. Rakentava riitely on joskus ihan hyvästä. Että asioista voi oikeasti keskustella, eikä lähdetä sille "vitun huora" tai "haista paska, senkin pienimunainen luuseri" -linjalle. Se puhdistaa ilmaa. Aina sekään ei toki onnistu, jos toinen osapuoli sortuu juurikin päinvastaiseen tapaan hoitaa asioita. Eli siihen, että niitä asioita ei selvitetä, vaan tapellaan tappelemisen ilosta ja harrastetaan keskinäistä vihanpitoa pahimmillaan vuosikausia.

Minä en myöskään pidä siitä, kun ihmiset riitelevät keskenään. Kaikista epämiellyttävintä ja kiusallisinta on, kun kaksi ystävääni ovat raivokkaassa riidassa toistensa kanssa. Sitä jää itse siihen väliin, ja pahimmillaan joutuu kuuntelemaan molempien osapuolten nillittämistä toisistaan ja kärttämistä siitä, että kumman puolella sitä nyt on ja eikö se toinen olekin aivovammainen paskaläjä. Se on ahdistavaa. Riidat ovat aina kahden ihmisen välisiä, niihin ei pitäisi sotkea muita osapuolia, etenkään jos näillä ei satu olemaan mitään tekemistä asian kanssa. Kunhan vain sattuu olemaan satunnainen tyyppi, joka tuntee molemmat tappelupukarit.

Pyrin aina olemaan mahdollisimman neutraali ja puolueeton. Saa minulle toki valittaa ja ruikuttaa niin paljon kuin haluaa, mutta en minä tahdo kuunnella haukkuja ystävästäni, vaikka haukkujana olisi aivan yhtä läheinen toinen ystäväni. En halua puuttua asioihin, koska pahimmillaan itse joutuu sitten vedetyksi mukaan siihen ihmissuhdesotkuun. "Minnakin oli sitä mieltä!" "Minna sanoi.." "Kun kerroin Minnalle.." Yritän vetäytyä taka-alalle ja vältellä tilanteita, joissa joudun ristiriitojen keskiöön. Ihmisten pitäisi ymmärtää jättää muut omien draamojensa ulkopuolelle, ilman että siitä pitäisi erikseen mainita. En minä halua kuunnella kuinka joku on vittumainen ämmä, koska ei se ihminen mielestäni ole sitä. Enkä halua kuunnella kuinka joku on takertuva ja epätoivoinen mammanpoika, joka on kaiken lisäksi vielä huono sängyssä, koska se ei ole minun mielipiteeni, eikä asia IHAN OIKEASTI kuulu minulle.

Olen muutaman kerran viime aikoina joutunut vastaaviin tilanteisiin. Tekisi toisinaan mieli tokaista suoraan, että ole nyt hiljaa ja puhu sille ihmiselle, älä minulle. En tahdo että mielipiteeni, jonka olen itse kokemusteni perusteella muodostanut, muuttuu negatiivisemmaksi sen perusteella, mitä suutuspäissään pauhaavalta ihmiseltä kuulen. Se on ikävää, ja useimmiten en juurikaan kyllä reagoi moisiin kommentteihin. Minä muodostan itse mielipiteeni. Jos joku on toiselle mulkku, ei se tarkoita, että tyyppi olisi minua kohtaan samanlainen.

Itsehän en ole mitenkään täydellinen, mitä riitelyyn tulee. Kyllä minäkin välillä suutun ja ärähdän ihan kunnolla ja saatan huomata dissaavani jotain ihmistä yhteisille ystävillemme. Useimmiten kuitenkin tajuan lopettaa, koska tiedän kuinka perseestä on kun ulkopuolinen vedetään keskelle sotkuja. Minä en pidä kaikista ihmisistä, enkä todellakaan tule kaikkien kanssa toimeen, mutta sehän on vain ja ainostaan minun oma asiani. Ja ehkä sen toisen tyypin. Kyllä minä osaan käyttäytyä asiallisesti yhteisessä kaveriporukassa, mahdun samoihin bileisiin tai samaan pöytään kantabaarissani, vaikka jokin sillä hetkellä hiertäisikin. Ne asiat voi selvittää omalla ajallaan ja ilman ulkopuolisia henkilöitä, turha sitä riitelyä on lätkäistä kaikkien muidenkin naamalle ja usein sitten pilata koko joukkion tunnelma, ilta tai bileet.  Pääsääntöisesti kuitenkin pyrin ymmärtämään syitä, miksi joku toimii niin kuin toimii, tai on ilkeä, tai joskus töksäytti jotain todella tökeröä. Ei kukaan läpeensä paha tai vihaamisen arvoinen ole. Minä en edes oikein voisi sanoa vihaavani ketään yksittäistä ihmistä. Viha on sanana aivan liian voimakas.

Toki on myös poikkeuksia. Jos taustalla on esimerkiksi väkivaltaa, tai syitä, miksi oikeasti vihata tai vältellä jotain ihmistä, niin on ihan ymmärrettävää, jos vihanpito pysyy voimissaan eikä tuohon ihmiseen tahdo törmätä vapaaehtoisesti. Näitä tilanteita on kuitenkin äärimmäisen harvassa, ja usein taustalla on jotain omasta näkökulmastani suhteellisen vähäisiä, harmittomia ja pieniä syitä, jotka ovat paisuneet naurettaviin mittasuhteisiin.

Pahimpia ovat riitaisat erot, jos pariskunnan molemmat osapuolet sattuvat olemaan ystäviä. Sitä miettii että voi helvetti, voidaanko me nyt mennä baariin x, ettei mene rähinäksi. Tai pitäisikö tuota nyt pyytää istumaan meidän kanssa, vaikka tässä onkin hänen exänsä. Onhan se nyt aivan helvetin naurettavaa pohtia, että ketä uskaltaa kutsua vaikka omille syntymäpäivilleen, ettei satu yhteentörmäyksiä tai joku jätä tulematta ihan vain sen vuoksi, että hänen inhokkinsa sattuu myös olemaan kutsuttujen listalla.

En myöskään ymmärrä vuosien takaisten kaunojen kaivelua. Eikö niistä voisi jo päästää irti? Unohtaa, tai antaa anteeksi. Tai yrittää edes sopia, puhua ja selvittää ne vuosikausia hiertäneet välit. Tyyppi x sanoi vuonna 2009 jotain, ja siitä asti on pidetty vihaa yllä. Tai joku joskus kohteli mulkkumaisesti minua, ja vieläkin pitäisi jaksaa olla katkera ja antaa kaunojen mädättää selkärankaa ja alitajuntaa. Vuosikymmenien mittaiset sukuriidat menevätkin koomisuudessaan sitten jo aivan omaan luokkaansa.

Kasvakaa nyt ihmiset aikuisiksi. Oikeasti. Elämä on paljon hauskempaa ja harmonisempaa, kun ei jatkuvasti tarvi riidellä, vältellä ihmisiä tai ronkeltaa auki vanhoja haavoja. Jos jotain joskus terapiassa opin, oli se fakta siitä, että viha, katkeruus ja kaunaisuus oikeasti syö ihmistä sisältä. Itselleenhän siinä vain hallaa tekee. Lopettakaa se. Minna käskee teitä tekemään niin. Älkää olko ääliöitä. Jos joku vituttaa, niin puhukaa. Käykää vaikka vihaisella juoksulenkillä, nukkukaa yön yli ja miettikää hetki. Ottakaa hieman etäisyyttä ja rauhoittukaa. Kyllä se siitä.

Loppuun tarjoan teille biisin, jota olen kuunnellut repeatilla pari viikkoa ja joka ei liity mitenkään mihinkään. Onpahan vain aivan helvetin hyvä.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Deittailusta

keskiviikko 23. lokakuuta 2013