Kirjoitan nykyään ainoastaan öisin. Unettomat yöni eivät siis rajoitu pelkästään ajattelemiseen. Tai ehkä syy onkin juuri siinä; tärkeät, turhat, typerät ja (tietyssä mielentilassa) äärimmäisen valaisevat ajatukset ajavat kirjoittamaan. Se kakofoninen ajatusten sekamelska pitää saada purettua johonkin, ennen kuin voin edes harkita nukahtamista.
Tiedän tarkalleen mistä unettomuuteni johtuu. Hermoilen kirjoituksia, pääsykokeita, tulevaisuutta ja myönnettäköön, että myös tietyt ihmiset syventävät sibeliusryppyäni ja kasvattavat silmäpussieni kokoa. Yritin väsyttää itseäni tänään/eilen matematiikalla, runoanalyysia käsittelevällä kirjalla ja Andrei Astvatsaturovin romaanilla Ihmiset alastomuudessa (joka toimii kyllä täysin tarkoitustaan vastaan. Hyviin kirjoihin ei pitäisi tarttua iltaisin lainkaan, mikäli edes haaveilee nukahtamisesta inhimilliseen aikaan) Ei toimi, eikä tunnu toimivan tämä kirjoittaminenkaan. Unilääkkeisiin en kuitenkaan koske, vaikka ne jäisivätkin ainoaksi vaihtoehdokseni. Mieluummin vaikka kuukahdan ennenaikaiseen hautaan. Olen vedellyt pillereitä naamaani pienen elämäni aikana hieman liikaakin. En huvikseni tosin, vaan tarpeeseen, mutta varmasti sekaan on mahtunut myös muutama turha kemikaalicocktail. Mikäli unettomuus ei taltu D-vitamiinilla, vihreällä teellä ja masentavalla musiikilla, niin olkoonpa sitten riesanani hamaan ikuisuuteen.
Joten tässä sitä ollaan, taas. Laskeskelen tunteja siihen, kun herätyskello soi ja joudun taas kampeamaan itseni ylös, ulos ja armottoman ahdistuksen, välinpitämättömyyden ja vitutuksen ristituleen. Ehkä viihdytän itseäni taas omituisilla huveillani ja lähden kuljeskelemaan keskustaan ilman rahaa tai päämäärää. Saatan kuluttaa siihen tuntikausia. Vaeltelen kirja- ja levykaupoissa, sovitan vaatteita, joita en ikinä ostaisi, istuskelen kahviloissa lukemassa tai katselemassa ihmisiä. Keskittymiskykyni ei riitä siihen, että istuisin tunnollisesti kotona aamusta iltaan kirjoituksiin lukien. Kaksi rasittavaa kissaa ja yksi huomionkipeä koira eivät ole järin henkevää juttuseuraa. Ja jos kuuntelen liian pitkään omia lukumusiikkivalintojani (puoliärsyttävää elektronista musiikkia tyyliin Amon Tobin ja Aphex Twin) iskee päälle vielä puolimaaninen, poukkoileva ärtymys ja kyllästyneisyys kaikkea kohtaan.
Nyt yritän ehkä nukkua. Vaihtoehtoisesti kuuntelen herätyskelloni aamuista ulinaa odotellessa unettomien öideni pyhää musiikillista kolminaisuutta (Apparat, DJ Shadow ja Air) nukkaa matosta nyppien ja lumisadetta tuijotellen.
