Pakko harjoitella kirjoittamista. Kirjoitusten alkuun on aikaa enää reilu kuukausi ja kirjoitusten jälkeen pitäisi vielä lukea pääsykokeisiinkin, enkä oikein jaksa uskoa, että pääsisin yhtään mihinkään jos ja kun annan kirjoitustaitoni rappeutua täydellisesti. Paperipäiväkirjani on tässä asiassa suunnilleen yhtä hyödyllinen kuin hedelmäveitsi puukkotappelussa, pitäen sisällään ainoastaan noloa, (lasku)humalaista avautumista tai ikuista nurinaani asioiden vaikeudesta ja unettomuudesta.
En viitsi edes vaivautua poistamaan aiempaa avautumispostaustani, koska en sentään henkilöinyt ketään, vaan keskityin enemmänkin yleiseen urputtamiseen omasta, typerästä käyttäytymisestäni. Ja minä myös päätin palata kyynisyyteeni, ja unohtaa kaiken turhan jossittelun ja haikailun. Ainakin yritän kovasti takoa kyseistä ajatusta päähäni, vaikka onnistumisprosentti tuntuukin jäävän aika kehnonlaiseksi.
En tiedä miksen saa taaskaan nukuttua. On hieman turhauttavaa maata säkkipimeässä huoneessa pitkälle aamuyöhön kattoon tuijotellen ja kelloradion häiritsevän kirkasta näyttöä välillä mulkoillen. Se, että ajattelen liikaa, ei voi olla syy, koska ajattelen aivan liikaa aina ja kaikkialla, vuorokaudenajasta riippumatta. Ja ajattelisinkin edes jotain järkevää, pohtisin suuria kysymyksiä tai maalailisin visioita tulevaisuudestani, mutta ehei, minä mietin ihmisiä: mitä he tekevät, missä he menevät, ja miksi minä pilaan aina kaiken. Aivan kaiken. Käyn läpi mielessäni kuukausien takaisia keskusteluja, tapahtumia ja omia hölmöilyjäni. Teen päätöksiä, perun päätöksiä ja päätän olla päättämättä yhtään mitään.
En ole saanut edes luettua, en kaunokirjallisuutta enkä koulukirjoja. Lukaisin kyllä läpi Kingin epämääräisen zombikirjan Kuulolla sekä Pratchettin Elävää musiikkia (jo kolmannen kerran kahden vuoden sisällä, olen Pratchett-nörtti) Juuri nyt nukun Hunter S. Thompsonin elämäkerta toisen tyynyni alla (nukun kirjojen, puolikkaiden puruluiden ja vinkulelujen keskellä. Surullista, tiedän.) ja kiitos Thompsonin, tunnen itseni (kerrankin) harvinaisen tervejärkiseksi, tasapainoiseksi ja tylsäksi ihmiseksi.
Vielä vuosi sitten hermoilin lukio-opintojen, kirjoitusten ja tulevaisuuteni suhteen niin pahasti, että lykkäsin opiskelua tahallani mahdollisimman kauas näköpiiristäni. Jätin aikuislukiossa kurssit kesken, keskittyen panikoimaan kotisohvallani omasta elämästäni. Vuodessa ehti tapahtua kuitenkin nähtävästi hyvinkin paljon edistystä, jos ja kun en hermoile kirjoituksista, pääsykokeista tai ylipäätään mistään (paitsi ihmisistä ja heidän tarkoitusperistään) pätkääkään. Näen kirjoitukset vain yhtenä kokeena muiden joukossa, ja koska tiedän, etten ole sieltä typerimmästä päästä, tulen läpäisemään ne todennäköisesti vähintäänkin kohtuullisen hyvin. Tiedä sitten onko tämänhetkinen suhtautumiseni yhtään aiempaa parempi, mutta ainakaan se ei aja minua hermoromahduksen partaalle ja estä minua siirtymästä elämässäni eteenpäin.
Olen pyöritellyt mielessäni jo jonkin aikaa ajatusta, että hakisin sittenkin Oulun ulkopuolelle opiskelemaan ja palaisin suunnitelmaani tähdätä Tampereen yliopistoon. Mikäpä minua täällä pidättelisi? Perhe ja ystävät eivät katoa mihinkään, vaikka muuttaisinkin itse muualle ja Oulua ja sen pienisieluisia ihmisiä (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta) nyt ei ainakaan tulisi ikävä.
Ajattelin olla tänä vuonna astetta pihimpi ja olla vuoden shoppailematta, paitsi pakottavan tarpeen edessä (jos esimerkiksi maailman parhaat farkut ratkeavat haaroista puolen vuoden yhtäjaksoisen käytön jälkeen) En edes tarvitse mitään (paitsi hienoja bändipaitoja) Vaatekaappi on jo nyt ääriään myöten täynnä, mitä nyt karsin sieltä melkoisen joukon Hemulitelttoja ajalta "Minna 15kg sitten", ja häkkivarastomme on ehkä surkuhupaisin näky ikinä, pitäessään sisällään ainoastaan korkokenkiä, tyhjiä pulloja ja lattiatuulettimen.
Yritän myös vähentää baareissa ja yökerhoissa riekkumista ja käydä sen sijaan enemmän keikoilla ja hilata perseeni ensi kesänä festareille asti, sen sijaan että istuisin kotona suunnittelemassa maailman parasta festarireissua keväästä asti, ihan vain jotta voisin lopulta skipata sen kiireisiin ja rahattomuuteen vedoten. En edes kehtaa näyttää naamaani tietyissä Oulun kuppiloissa, pyörittyäni niissä viime aikoina naurettavista ja typeristä syistäni hieman liikaakin. Juomiseen menee muutenkin aivan järkyttäviä summia rahaa (paitsi jos istuu vain kotona reinot jalassa juomassa kotitekoista pont.. viiniä), ja ensi talvena voisi olla ihan kiva viettää edes hetki tämän arktisen säätilan ulottumattomissa ja karata johonkin kaukaiseen ja lämpimään paikkaan.
En muuten osaa vielä vuosien bloggaamisen jälkeenkään otsikoida. Niin, ja blogi on jälleen kerran julkinen, ja tulee tällä kertaa pysymäänkin sellaisena pitempään kuin päivän tai kaksi. Tähän on hyvä lopettaa. Ainakin hetkeksi.
