Unettomuudessa ehkäpä kaikkein vittumaisinta on se, että väsyttää, muttei nukuta. Painelin tänään petiin jo kymmeneltä, koska huomenna pitäisi nousta ylös jo niinkin epäinhimilliseen aikaan kuin puoli kuudelta (aamulla, senkin tyhmeliinit). Mutta tässäpä sitä jälleen istutaan nuokkumassa, kauppakassin kokoiset silmäpussit lepattaen. Pitäisi varmaan yrittää torkahtaa sohvalle, lattialle tai ihan mihin tahansa muualle kuin omaan sänkyyni. Natisevassa patjassani on varmasti jokin ikuisen unettomuuden kirous. Olen tainnut nukkua hyvin viimeksi vuonna 2005. Tai ehkä lapsena, en enää edes muista. Ja kyllä, olen kokeillut nukahtamislääkkeitä, unilääkkeitä, unihormonia, tervehenkistä liikuntaa ja lämmintä maitoa sekä matikan kirjojen umpimähkäistä, aamuöistä selailua. Onnittelut siis vaan kaikille, joille hyvin nukuttu yö on itsestäänselvyys. 

Tiedostan kyllä että olen jauhanut samasta aiheesta (muiden kestosuosikkieni ohella) jo vuosia, mutta leikitään nyt, etten ole kirjoittanut blogosfäärin koskaan aiemmin yhtään mitään. Olen elellyt viimeiset viimeiset neljä vuotta vailla minkäänlaista aivotoimintaa (pitää muuten osittain paikkansa) sohvalla löhöillen ja nenääni kaivellen (rään syöminen on kuulemma terveellistä, ettäs tiedätte.) Keksin vasta nyt, että Internetissäkin on mahdollista pitää päiväkirjaa, johon voi paremman tekemisen puutteessa marmattaa kaikesta.

Tänään on kyllä jo oikeastaan huominen. Eli siis tänään oli eilen, ja huominen on nyt.

Eilisen (tänään tai eilen, päättäkää itse) jännittävintä saldoa oli uuden teelaadun ostaminen (ja maistaminen), yllättävä juttutuokio vanhan tuttavan kanssa ja palkitseva höpöttäminen hyvän ystäväni kanssa. Töistä en edes mainitse mitään, vaikka pomoni onkin harvinaisen mukava, eikä itse duunissakaan ole sen suuremmin valittamista. Mutta niin, onko ihmekään että hajoilen tähän elämääni. Onhan tämä joo huomattavasti palkitsevampaa kuin elämäni oli vaikka pari vuotta taaksepäin, mutten jaksa tätä tylsää jumittamista päivästä toiseen. Haaskasin kallista aikaani tänään muun muassa siihen, että tuijotin puoli tuntia naapuritalon elämää, katselin Christina Aguileran musiikkivideoita (...) ja luin lehtijutun siitä, onko Tom of Finland-näyttely pornoa ja jos on, tekeekö se lapsista häiriintyneitä pervoja.

Mietin pitkään, teenkö tästä blogista julkisen ja kirjoitanko yhä omalla nimelläni ja omalla pärställäni. Anonymiteetti toisi vapauden kirjoittaa mistä haluaa, mihin sävyyn tahansa, mutta ehkä minulle tekee vain hyvää harjoitella karsimaan sitä, kuinka avoin olen omasta elämästäni ja kuinka paljon jaan itsestäni tutuille ja tuntemattomille. On haasteellista yrittää kirjoittaa (omasta mielestään) tylsistä ja arkisista asioista, kun ne karsimani osa-alueet, ihmisuhteet, omat mielenliikkeeni ja kasvukipuiluni sekä kaiken yleinen monimutkaisuus, ovat juurikin niitä asioita, joita mietin ja märehdin kaikkein eniten.

On muuten hienoin kappale ikinä. Ihan oikeasti.