Minä kannatan tasa-arvoa. Se on yksi suurista ohjenuoristani, kun toimin, elän ja teen valintoja elämässäni. Kannatan tasa-arvoa puhtaimmillaan. Tiivistettynä se voisi kai tarkoittaa, että ihmisiä ei eroteltaisi minkäänlaisten ulkokohtaisten ominaisuuksien perusteella. Erityisen lähellä sydäntäni ja mieltäni on kuitenkin seksuaalinen tasa-arvo, jonka takia osa ihmisistä mieltää minut radikaalifeministiksi. Mielestäni on käsittämätöntä, että jos ja kun esimerkiksi rotuerottelu on saatu kitkettyä ainakin näennäisesti maailmasta (no, ainakin näistä ns. sivistysvaltioista), jaotellaan ihmisiä vielä karkeasti sen mukaan, mitä siellä haarovälissä killuu (vai killuuko mitään) ja kuka omistaa kohdun ja voi pusertaa rääkyvän ihmislapsen maailmaan.
Eräs ystäväni totesi, että ainoa tie täydelliseen tasa-arvoon olisi anarkismi. Toki pohdiskelevana luonteena aloin miettimään hänen sanojaan ja pohtimaan, että olisiko se käytännössä mahdollista. No ei vitussa se olisi. Anarkismihan ei siis pohjimmiltaan ole sitä "vastarintaa, hajota ja hallitse, ei mitään lakeja"-meininkiä, johon se nykyisin useimmiten liitetään. Jokainen voi tahollaan perehtyä siihen, millaisesta ideologiasta anarkismissa on alunperin ollut kyse, minä en sitä tähän nyt ala avaamaan.
En itse ole sen suuremmin kiinnostunut politiikasta, vaikka tulevana toimittajana (kröhöm) kai pitäisikin olla. Toki yleisellä tasolla olen, ja valtaosa ideologioista on tuttuja, mutten jaksa perehtyä asiaan sen syvällisemmin, koska maailmassa on paljon mielenkiintoisempiakin asioita.
Mutta palatkaamme itse ajatukseen, että Suomessa saavutettaisiin täydellinen anarkismi. Mitä se sitten käytännössä meinaisi? Mikäli kaikki suomalaiset olisivat tasavertaisen älykkäitä ja tietäisivät, mitä se anarkismi on ja millaista sen "pitäisi" olla, niin veikkaan, että yhteiskunta paranisi nykyisestä. Valitettavasti kaikki eivät ole tasavertaisen älykkäitä tai tiedostavia. Hypoteettisessa tilanteessa rasistijuntit, skinheadit, ääri-islamistit, monarkistit ja kaikki ääripään edustajat omaksuisivat anarkismin täysin omalla tavallaan. Eli sokeasti lähtisivät toteuttamaan yhteiskuntarakennetta, jossa kukin ajaisi omaa etuaan. Ei siinä olisi kyse enää mistään harmonisesta, työläisten tasa-arvoisesta mekasta. Siitä seuraisi verinen sekasorto.
En lähde pohdiskelemaan tätä asiaa turhan filosofisesti, koska ajatus lähtisi poukkoilemaan aivan liian pitkälle, eikä tälle tekstille tulisi loppua. Odotan myös innolla kommentteja, että voi typerä nainen, ethän sinä tiedä anarkismista aatesuuntauksena yhtään mitään. Mutta leikitäänpäs hetki, että se anarkismin aikakausi koittaisi. Siinä olisivat mukana kaikki. Pertti, jonka mielestä maahanmuuttajat pitäisi heittää banaanilaatikossa mereen ja Omar jonka mielestä on ihan okei raiskata nainen, jos tämä toikkaroi yöllä päissään kaupungilla minihameessa ja korkokengissä. Tuskin heillä on mitään hajua, millainen anarkistisen yhteiskunnan "pitäisi" olla. Sehän menisi sitten siihen että hei, nyt ei ole lakeja! Valtio ei valvo! Mää saan tehdä IHAN MITÄ HALUAN! Ryöstetään kaupat, raiskataan naiset, pedofilia ei ole enää rikos, tapetaan tummaihoiset.
Mielestäni on liikuttavaa, että ihmiset jaksavat uskoa, että muutos taloudellisista, yhteiskunnallisista ja sosiaalisista hierarkioista vapaaksi yhteiskunnaksi tekisi tästä jonkin helvetin Shangri-Lan. Ei se niin menisi kuitenkaan, surullista kyllä. Niin kauan kuin tähän maahan mahtuu idiootteja, rasisteja, juntteja, sovinisteja, homofoobikkoja, sosiopaatteja, kapitalisteja ja kaikkia muita eriytyneitä ryhmiä, niin lopputulos olisi kuin villissä lännessä. Jokaisella olisi oma lakinsa, ja sitä toteutettaisiin koska "mulla nyt vaan on oikeus tehdä näin."
Anarkismi korostaa vapautta ajatella omilla aivoillaan. Mielestäni ei missään olosuhteissa olisi hyvä, jos jokainen saisi ajatella omilla aivoillaan ja toimia täysin sen mukaan. Siinäpä sitten Pihon, Schubakin, Siipolan ja kumppaneiden kaltaiset kävelevät aivopierut mellastaisivat menemään niin kuin mieli tekee. Ääriryhmät kasvaisivat ja saisivat jalansijaa ja vapauden sitten toimia täysin sen mukaan, mitä oma pää kertoo. Minun pääni kertoo toisinaan, että tahtoisin työntää käden tuon lätsäpäisen pojan housuihin, tirpaista tuota idioottia täysillä turpavärkkiin tai ottaa alkosta kahdeksan pulloa punaviiniä maksamatta mitään, mutta en minä nyt niin toimisi. Jos asia nyt kärjistetään, niin anarkismin nimissä saisin tehdä tuon kaiken. Samaten miehet saisivat naida naisia kysymättä lupaa, tunkea kättä housuihin, lukita keittiöön käveleväksi kodinkoneeksi ja polttaa roviolla tai pieksää hengiltä jokaisen seksuaalivähemmistön edustajan. Että se siitä seksuaalisesta tasa-arvosta. Samalla tavoin myös miesviha sallittaisiin. Miehiä vihaavat naiset saisivat potkia miehiä ja kuohita nämä, synnyttää lapsia ja jättää isät täysin vaille oikeuksia omaan lapseensa ja tätä listaahan nyt voisi jatkaa loputtomiin.
Idealistisella tasolla anarkismi on ajatuksena kaunis asia. Käytännön tasolla se olisi puhdasta helvettiä. Ehkä olen jälleen vain turhan kyyninen, kun en usko että suomalaiset tai laajemmin ajateltuna maailman ihmiset voisivat saavuttaa kollektiivisesti jonkin rakkautta ja vapautta painottavan ajattelumaailman. Mutta niinhän se menisi.
Palatakseni vielä aiheeseen tasa-arvosta: Samainen ystäväni, joka esitti anarkismia avaimeksi tasa-arvoon (toki provosoiden ja kieli hieman poskessa, kuten kyseinen toveri aina tekee) on myös pasifisti. Kävin viikko sitten katsomassa hänen oikeuskäsittelyään käräjäoikeudessa. Olihan se aivan naurettavaa hommaa ja syyttäjä oli täysin kujalla kaikesta. Sen kummemmin kuitenkaan yksityiskohtiin pureutumatta kerrottakoon, että hiukseni nousivat pystyyn ja teki mieli huutaa soraääniä yleisörivistä siinä vaiheessa, kun syyttäjä vetosi "erinäisten vähemmistöryhmien positiiviseen syrjintään." Eli siis Jehovan todistajat, ahvenanmaalaiset ja - kyllä vain- naiset. Naiset. Mikä valtavan pieni vähemmistöryhmä me ollemmekaan. Meinasin heittää syyttäjä-tätiä siinä vaiheessa vasemmalla saappaallani.
